Mummo maalaa
Maja on olohuoneen lattialla. Istumme lasten kanssa siellä taskulamppujen valossa - kyllä molemmilla on omat lamput - ja luemme kirjaa. Pupu ja Poro ja Halinalle kuuntelevat myös tarkasti tarinaa. Delfiini uiskentelee majan lattialla. Niila lähtee hakemaan nenäliinaa, kun Seelan nenä vuotaa. Sillä välin Seela kiikkuu syliini istumaan. Nenä pyyhitään ja tarinan lukeminen jatkuu. Viirun syntymäpäivän kohtaukset ja kirjan kuvituksen hullunkuristen yksityiskohtien etsiminen naurattaa meitä aina vaan.
Monien ikäisteni tavoin saan jo nauttia mummona olosta ja sepäs tarjoaakin uudenlaisen tavan kohdata elämää ja katsella maailmaa. Mummoperspektiivi antaa uusia näkökulmia, kun lasten kanssa saa ihmetellä ja kokea omaa arkeaan. Eilen kävimme nostamassa vielä viimeiset perunat ruuaksi ja poimimassa yhdessä luumutomaatinsiivusta kasvatettuja tomaatteja lisukkeeksi. Lapset pesivät perunat ennen kattilaan laittoa ja aikoivat sitten syödä tosi monta perunaa ruuaksi. Oi sitä ruuan maukkautta!
Mummona saa kokea myös sellaista rakkautta, jota ei tiennyt olevankaan. Sen tuntee siinä, kun pikkuinen tulee syliin ja rutistaa kaulasta lujasti lähelle painautuen ja iloitsee mummolaan pääsystä tai ottaa mummon kasvot käsiensä väliin ja katsoo hyvin likeltä suoraan silmiin samalla, kun kertoo omaa tärkeää juttuaan. Tai siinä, kun lapset pomppivat riemusta mummon ja papan tullessa heille käymään, ja kertovat nauraen jotain äsken tapahtunutta asiaa, yhteen ääneen totta kai!
Monta kertaa mummona oleminen tuntuu ainakin yhtä hyvältä kuin se, kun on maalannut pitkän rupeaman ja sivellin on kulkenut kankaalla jättäen jälkeensä vahvan merkityksen. Oma lukunsa ovat ne maalaussessiot, joita lasten kanssa olemme pitäneet. Silloin olen ollut pikkumaalareiden assistentti ja huolehtinut heidän tarpeistaan. Kerran maalasimme keittiön pöydän ääressä. Niila vähän yli 4v, maalasi papan vieressä ja selitti koko ajan innostuneena tekemisiään; siinä oli valtava meri ja laiva, joka oli kovassa aallokossa ja sitten siellä oli eläimiä jajaja. Seela sen sijaan maalasi Niilaa vastapäätä ihan hiljaa. Istuin pöydän päässä ja auringonkilo häikäisi niin, etten nähnyt Seelan maalausta. Menin hänen viereensä katsomaan, mitä paperille oli tulossa ja samassa Seela nosti katseensa työstään minuun ja sanoi: "Mummo, mene omalle paikallesi!" Olin selvästi häirinnyt tuon 2,5-vuotiaan taiteilijan keskittymistä.